lauantai 14. marraskuuta 2009

Leevin 9-vuotisjuhlat


Terveitä ollaan ja Leevin juhlia päästiin juhlimaan. Aiheena oli tänä vuonna Turtlesit, kutsukorteissa, kattauksessa ja kakussa tämä sitten näkyi. Poika itse valitsi kuvan, minkä äiti sitten kieli keskellä suuta maalasi kakun päälle. Oli aika vaativa kuva ja aikaa vierähti useampi tunti. (poika aatellut, että vähän haastetta..)


Täytteiden suhteen oli loistavat suunnitelmat, mutta tyydyin kaikille maistuvaan vadelma-omena-vaniljatäytteeseen. Rahkaa ja kermaa toki kaverina:) Kuva on maalattu marsipaanille ja pursotukset kermalla. Pohjan tein nuoremman pojan avustuksella ja siihen sitten piti laittaa oransseja raitoja;) ..lopputulos oli ihan kiva, mutta seuraavalla kerralla marmoroin pohjan huolellisemmin.


Kuten kuvasta saattaa päätelläkin, kakusta tuli valtavan kokoinen, kiitos kananmunien, joita nykyään käytän. Kananmunat ostan kokonaisina kennolevyinä maalaistuotekaupasta täältä. Vierailla oli aikamoinen urakka tuhota kakku;) Kakku siis kymmenen munan ja täytti 40x30 cm:n tarjottimen lähes kokonaan. Korkeuttakin kertyi kakulle reilut 8 senttiä:)


Tässä kuva vielä lähempää.

Tarjolla oli kakun lisäksi muutakin, mutta tällä kertaa tyydyin kaupan antimiin. Ensi kerralla sitten uudet ideat. Sankarille tein toki oman kakun, gluteenittoman ja kananmunattoman, mutten siitä tähän kuvaa enkä ohjetta laita, kun en itse ollut oikein tyytyväinen siihen.

Onnentoivotukset vielä Leeville!


2 kommenttia:

  1. Tosi upea maalaus. Ei ihme että sen maalaamiseen tuhraantui useampi tunti. Miten saatkaan niin pikkutarkkaa tehtyä?

    VastaaPoista