perjantai 21. lokakuuta 2011

Banaanikakku, munaton ja maidoton ohje

Poika on monesti toivonut saada tehdä banaanikakkua, ja on tehnytkin, vaikkei ole itse sitä voinut syödä. Nyt otimme pojan kanssa vihdoin härkää sarvista ja muuntelimme ohjeen munattomaksi. Maidotonkin siitä tuli, samalla. Muutaman vähemmän onnistuneen kokeilun jälkeen ohjeesta tuli oikein hyvä, joten kirjoitan sen tänne muidenkin testattavaksi. Tämä on pieni ohje, jos teet isommalle väkimäärälle, tuplaa ohjeen aineet. Suosittelisin kuitenkin paistamaan tämän kohtalaisen pienissä vuoissa, itse yhden version pilasimme laittamalla isompaan vuokaan, eikä kakku kypsynyt tasaisesti.


Banaanikakku (munaton, maidoton)
(8-10 palaa)

150   g   sunnuntai maidotonta margariinia
1,25 dl   sokeria
1            (tummunut) banaani
4      dl   vehnäjauhoja
1      tl     leivinjauhetta
ripaus    suolaa
1      tl     kanelia
0,5  dl    kuumaa vettä

Sekoita pehmeä margariini ja sokeri esim. puuhaarukalla keskenään. Soseuta banaani haarukalla ja lisää seokseen.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää veden kanssa vuorotellen taikinaan. Voitele halk. 20 cm:n vuoka ja kaada taikina siihen. Tasoita pinta. Paista kakku 175 asteessa 30-40 min, tai niin kauan kunnes tikkuun ei jää kypsyyttä kokeillessa taikinaa. (kakku jää hiukan tahmeaksi, vaikka onkin kypsä!) Anna levätä vuoassa hetken ennen kumoamista.

Kuorruta jäähtyneenä halutessasi sokerikuorrutteella. Itse värjäsimme kuorrutteen keltaiseksi. Koristele nonparelleilla tms.






Tätä kakkua meillä tullaan tekemään paljon jatkossakin. Joskus epäilen, että pojat jättävät banaanit kaapista syömättä ihan vaan sen takia, että voivat sitten tulla näyttämään;
"Äiti hei, kaapissa oli tämmönen jo mustunut banaani, pitäisköhän tästä leipoa sitä banaanikakkua..? Eikä sun tarvi, kyllä me voidaan tehdä..!"

3 kommenttia:

  1. Hei kiitos reseptistä!

    Nyt löytyi meidän 4-vuotiaalle sankarille kakku jota herra saa itsekin syödä! :)

    VastaaPoista
  2. Hei, Mainiota, että poika sai itsekin suunsa makeaksi:) Meillä tätä on tehty nyt myös muffinssivuokiin ja koristellaan tomusokerikuorrutteella. Myös margariini-tomusokerikreemillä sai hauskan pinnan pursoteltua. Pitääpä laittaa useampikin erityisruokavalioleivonnainen ohjeineen blogiin, jospa niistä olisi apua muillekin!

    VastaaPoista
  3. Tämän otan tänään kokeiluun! meillä ei allergioita ole, mutta kun leivotuttaa ja kananmunat on loppu ;)

    VastaaPoista