maanantai 22. heinäkuuta 2013

Pitkästä aikaa; Banoffee

Nimipäivän kunniaksi tein pari kappaletta banoffeeta. Ihan oli yhtä hyvää, kuin muistinkin, ellei parempaa. Kirjoittelen tähän ohjeen, vaikka se jo monesta blogista löytyykin. Ja laitetaan nyt päivitetty kuvakin, kun tuli otettua.


Pohjaan:

300 g Digestive-keksejä
100 g voita
(2 rkl tummaa kaakaota)

Täytteeseen:

397 g kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta

Murskaa keksit tehosekoittimessa tai paksussa muovipussissa esim. kaulimella ja sekoita ne (sekä kaakao) sulatetun voin kanssa sekaisin. Pingota 20 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. Maito tiivistyy kiehumisen aikana toffeemaiseksi. Levitä toffeepohjan päälle tasaiseksi.Anna jäähtyä viileässä. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Viipaloi yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja viipaloi toinen banaani kermavaahdon päälle. Siivilöi lopuksi koko komeuden päälle kaakaota.


Johanna

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

tyttölapsen ristiäiset

Pääsin tekemään ristiäiskakkua tämän päivän juhliin. Toivomuksena oli tyyliltään samankaltainen kakku, kun aiemmin tekemäni Baby shower-kakku. Väreiksi vaihdettiin punainen ja valkoinen, lisäväriksi laitoin vihreää ja keltaista. Täytteenä kakussa on mustikka-valkosuklaamousse. Aioin tehdä kakun ilman tukirakenteita, mutta täyte oli sen verran kosteaa, että muutin suunnitelmia. Kerrosten välissä on kakkupahvi ja alimmassa kerroksessa pari tukea. Lisäksi juhliin lähti pieni gluteeniton kakku.



                                                  


Leijaile sinisiivin,
unilintu lapsen luo,
heiluta kehtoa hiljaa,
ja paljon onnea suo.

Onnittelut pienelle tytölle ja vanhemmille!

Johanna


 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesäpäivän jäätelökakku

Serkkupoika tuli sunnuntaina käymään ja koska päivä oli kuuma ja kostea, tein esikoisen kanssa kahvipöytään jäätelökakkua. Ilma oli tosiaan niin lämmin, että kakun teossa sai olla ripeä. Nostin kakun kasaamisen jälkeen hetkeksi pakkaseen ja vaikka olin nopea koristeiden kanssa, alkoi kakku jo sulaa, ennen kuin ehdin sen kanssa ulos. (Nautimme kahvit ulkorakennuksessa, poissa auringonpaisteesta.)


Tarkkoja määriä en osaa aineksista sanoa, mutta kakun kokosin suurinpiirtein näin:

Vuorasin leipävuoan tuorekelmulla. Leikkasin 1 litran vaniljajäätelöstä noin 3 cm:n viipaleita kerroksen vuoan pohjalle. Jäätelökerroksen päälle laitoin kerroksen keksimurua ( tein digestivekekseistä, tummasta kaakaosta ja lorauksesta voisulaa), sitten kinuski-suklaajäätelöstä samanlainen jäätelökerros ja viimeiseksi keksimurukerros. Hetkeksi kakku pakastimeen. Kumosin kakun vadille, pursottelin suklaaraidat ja nostelin päälle tuoreita marjoja. Nam!

Johanna

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kiitos!

Kiitos kaikille, jotka eri tavoin muistitte minua täyttäessäni kolmekymmentä vuotta. Juhlat olivat ilmeisesti sen verran mukavat, että valokuvien ottaminen oli kokonaan unohtua, muutamaa näppäystä lukuunottamatta. Tarjottavat jäivät kuvaamatta ja eipä tullut yhtään poseerauskuvaa myöskään päivänsankarista juhlapuvussaan;) Jos jollakulla on kamerassaan juhlakuvia, otan mielelläni niitä vastaan!

Mutta, päivähän se on seuraavakin. Ainakin iltapäivä... Silloin muistettiin jo kuvatakin, tosin yllä olivat jo arkivaatteet.Eikös se ole tärkeintä kuitenkin, että oli vieläkin hymy näin herkässä:)

                                         Esko ja Johanna, ikäeroa vain kaksi päivää:)



 
Juhlat on nyt juhlittu pois,
voi kunpa ne vielä jatkua vois.

Kiitän

hyvästä seurasta ystäviä ja sukua,
jotka tulivat katsomaan pilkkupukua.
Yhdessä vietetyt hetket nää,
kauniina muistoina mieleen jää.

Johanna