sunnuntai 30. elokuuta 2009

Prinsessakakku 2


Pääsimme tänä viikonloppuna tekemään prinsessakakkua 5 vuotiaalle Walma-prinsessalle! Tämän kakun valmistus tapahtui kiintoisaan aikaan, olimme to-pe työpaikan opintomatkalla Virossa, Tartossa ja perjantaina klo 23.30 vasta takaisin kotinurkilla. Kakku piti saada valmiiksi lauantaiksi ennen puolta päivää, joten päätimme aloittaa kakun kanssa saman tien. Lauantaiksi kun oli tiedossa vielä tarjoilukeikkaakin:) Lopputulokseen olemme, työskentelyajankohdan (ja vireystilan;)..) huomioonottaen ihan tyytyväisiä.


Kakussa on vaalea kakkupohja, joka on tehty yhtäpaljon-ohjeella, eli tässä tapauksessa 5 munaa (n.2,5 dl) saman verran sokeria sekä vehnäjauhoja, josta 1 tl leivinjauhetta ja 1 rkl perunajauhoja. Täytteenä mansikka-vaniljamousse, pienin muutoksin. Kostutus mansikkamehulla ja eristeenä mansikan makuinen sokerikreemi. Päällä sokerimassa. Kuva on maalattu marsipaanille. Koristeet sokerimassaa ja koristerakeita. Nimi on spritsattu suklaalla.Alareunan pursotukset on tehty yli jääneellä sokerikreemillä.



4 kommenttia: