tiistai 23. helmikuuta 2010

Arvontaehdotuksen toteutus


Noniin, lupaamamme päivitys arvontavoittajan idean pohjalta. Valitsimme siis Suklaatin ehdotuksen, johon perustelut voi lukea täältä. Suklaatin ehdotus oli seuraavanlainen:

"Tottakai kakun täytyy liittyä "pyöreiden" juhlistamiseen! Voisitte vaikka valita (yhdessä tai erikseen) jonkin paikan jossa haluaisitte ilahduttaa, vaikkapa vanhainkoti, päiväkoti tai oman lähikaupan henkilökunta ja viedä kakkua heidän ilokseen :)"

Lähdimme pohtimaan mahdollista "kohdetta" kakutettavaksi. Mietimme muutamaa vaihtoehtoa, mutta päätimme yksimielisesti ilahduttaa paikallisen palvelukeskuksen väkeä. Kotikaupunkimme päiväkeskustoimintaa ja vanhustenpalveluita on uudelleenorganisoitu ja jaettu useampiin toimipisteisiin ja lisäksi kaupunki pyrkii saamaan vapaaehtoisia mukaan vanhusten viriketoimintaan, jolloin toiminta monipuolistuisi. Tuumimmekin, että voimme tehdä osamme asiassa. Otimme yhteyttä Saksalan palvelukeskuksen toimipisteen virikevastaavaan, ja kyselimme, olisiko heillä tulossa mitään tilaisuutta, johon voisimme toteuttaa kakkutarjoilun. Heillä olikin suunnitteilla palvelupäivä, johon teemaksi oli ajateltu Kalevalaa tulevan kalevalanpäivän johdosta. Ajankohta osui loistavasti kakkujen toteutukseen myös meille. Virikevastaavan ehdotuksena tuli Koirien kalevala-teema kakkuihin, jonka otimme innolla vastaan.


Päivään osallistuivat sekä Saksalan päiväkeskuksen että palveluasuntojen väki. Kakut mitoitettiin siis noin 30 hengelle. Teimme kaksi 15 hengen kakkua ja kummatkin pääsimme toteuttamaan taiteellista vapauttamme jäljittelemällä Mauri Kunnaksen loistavat teokset marsipaanille. Kakut teimme melko perinteiseen tyyliin, vanhemmille ihmisille kun olivat menossa. Perus-vaalea pohja, jonka väleissä kuningatarmousse vadelmilla täydennettynä ja omena-vaniljarahka. Kakut on toteutettu vähärasvaisina diabeetikoita ajatellen. Pursotuksiin on käytetty flora vispiä.


Kommentteja kakuista kuulemme sitten myöhemmin ja lisäilemme sitten tännekin. Itse olimme maalauksiimme kohtalaisen tyytyväisiä. Valitettavasti kuvat eivät oikein onnistuneet, kun niitä väsyneenä illalla näpsin. Jotenkin epätarkkoja, liekö ollut kameran asetukset jotenkin pielessä..?
Nytpä jääkin enää teidän arvattavaksenne, kumpi on maalannut minkäkin kuvan..;) Ehkäpä paljastamme senkin sitten myöhemmin:)


6 kommenttia:

  1. Onpas upeat kakut ja aivan ihana ajatus ilahduttaa niillä toisia! <3

    VastaaPoista
  2. Tosi upeat kakut! Ja tosi hyvään kohteeseen on kakut menneet :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kohde ilahdutettavaksi :). Ja nuo maalaukset... Aivan uskomattoman hienot! Onko toteutus pastavärejä ja tomuväriä yhdessä vai miten...?
    Niin ja vielä kysyisin, että saisinko linkittää bloginne niin pääsisi helpommin vierailemaan? ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista!
    Suklaati: Kuvat on maalattu, aivan oikein, tomu- sekä pastavärejä käyttäen. Ja tottakai saa linkittää!

    VastaaPoista
  5. Ihanat ja hauskat kakut! Ja tälläistä projektia on varmasti ollut ilo tehdä. Mahtava idea teiltä Rouvat:o)

    VastaaPoista
  6. Kakut ovat todella upeita, mutta toimintanne vielä upeampaa! :)

    VastaaPoista