tiistai 15. helmikuuta 2011

Leevin 10-vuotissynttärit (tosiaan marraskuussa jo)

Viimevuotisia juttuja vielä. Mun pieni kullannuppu täytti jo 10 vuotta, äkkiä tuo aika menee :o Juhlien aiheeksi päätyi kaikkien mahdollisten ja mahdottomien ideoiden jälkeen sirkusteema. Eli naamiaisia, kasvomaalausta ja sirkusaiheista musiikkia. Ja tietysti herkut haettiin sirkuksen omasta herkkukojusta.

Herkkukojussa oli kavereille tarjolla: Hot dogeja, täytteet sai jokainen valita itse, popcorni- ja sipsimukeja, erimakuisia pillimehuja ja popseja. Pikkuveli oli niin innoissaan, kun pääsi kioskiin myymään, tuleekohan hänestä isona kauppias:) Keittiön puolella en tarjonnut tällä kertaa kavereille kakkua, vaan pikkulettuja ja jäätelöä. Kyllä niitä poikalaumaan upposikin:) Työkaverini maalasi halukkaille kasvo/käsimaalauksia. Kivaa oli ja popcornin jyviä löytyi vielä joulusiivouksissakin:D


Sukulaisille teimme päivänsankarin ja pikkuveikan kanssa kakkua tarjottavaksi. Kakku toteutettiin päivänsankarin piirroksen pohjalta. tuo meidän vanhin poika, isäksi myös kutsuttu, juhlii myös samana päivänä, joten hänelle pojat tekivät ja koristelivat oman maidottoman kakun. Äiti tietenkin vähän auttoi. Oli hauska katsella, kuinka hartaudella kakun koristeluun paneuduttiin. Oltiin siitä sitte vähän ylpeitäkin. Me kaikki:)






3 kommenttia:

  1. Voi miten upeat juhlat teillä onkaan olleet! Wow 8)

    Ja onko samannäköiset kisut, hih sehän hauskaa! : )) Minkäslainen se teidän kisuli sitten muutoin on? Minkäikäinen? : )

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hienosti järjestetyt ja mukavat juhlat, sain olla mukana vieraana ja kioskin asiakkaana ;) Kommentoin kisuasiaa sinun puolella :)

    VastaaPoista
  3. Jep! : )

    Okeei : ) Hihih, ompa hauskaa et Jadella on sitten kaksoisolento! :--D Ja jännä, mä en oo koskaan nähnyt kissalla vihertäviä silmiä. Varmasti supersuloinen tapaus<3 On meillä ihanat kissat : ))

    VastaaPoista