Eräs kaverini otti pitkästä aikaa minuun yhteyttä ja kyseli, josko voisin tehdä hänen tyttöystävälleen syntymäpäiväkakun. Lupasin, tottakai. Toiveena oli jotain romanttista ja ikimuistoista. Päädyimme sydämen muotoon, tummaan punaiseen ja valkoisiin ruusuihin. Teksti oli tuottaa päänvaivaa, kun noita Rakkautta on - tekstejä löytyy niin useita. lopullinen teksi tulikin sitten vasta viime hetkillä päätetyksi:) Kakku on koottu vaaleasta levypohjasta, täytteenä on raikas mansikka-vaniljamousse. Kuorrutteen alla mansikan makuinen sokerikreemi ja päällä marsipaani. Kukat sokerimassaa, teksti tomusokerikuorrutetta. Kakku on tehty noin viidelle hengelle.

Onnittelut syntymäpäivän johdosta ja ihanaisia romanttisia hetkiä yhdessä<3
Lisäys 22.8.2009:
Mansikka-vaniljamoussen ohje
1 prk flora vispiä tai mansikkavispikermaa
1 prk vaniljatuorejuustoa
2-3 dl mansikkaviipaleita
2 tl vaniljasokeria
(sokeria, jos tarpeen)
4 liivatelehteä
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa flora vispi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita vaahtoon tuorejuusto. Kuumenna tilkka vettä tai mehua ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita liivate varovasti vaahdon joukkoon. Lisää viimeisenä mansikkaviipaleet. Sekoita varovasti. Anna moussen hetken hyytyä ennen kakunväliin laittoa. (Mansikkavispikermalla saat hiukan voimakkaamman mansikan maun täytteeseen.)

Onpa kaunis kakku ja tasainen kuorrutus kakulla! :)
VastaaPoistaVoi miten nätti kakku :)
VastaaPoistaKaunis kakku:) Onko mahdollista saada tuota mansikka-vaniljamoussen ohjetta? Kuulosti niin herkulliselta:)
VastaaPoistaKiitos kommenteista!
VastaaPoistaAnonyymi: Moussen ohje on nyt lisätty tähän postaukseen. Kokeile ihmeessä, helppo ja herkullinen:)