Laitanpa tämänkin nyt tänne kuitenkin. Tein aamulla hätäisesti omalle isälle kakun, ennen kun lähdimme isänpäiväkahveille. Tällä kertaa ei leikannut yhtään, ei minkäänlaista ideaa kakun suhteen. Siskoillekin hätäpäissäni soittelin, että auttakaa nyt. Vihdoin vähän ennen lähtöä kirjoittelin tuon tekstin kakun päälle. No, joskus näinkin, maku oli ihan kohdallaan ja eiköhän se ole kuitenkin pääasia:)

Kakussa vaalea neljän munan pohja sekä täytteenä mansikkamousse sekä omena-vaniljahilloa. Päälle mansikkasokerikreemiä ja sokerimassalevy. Pursotukset ovat flora vispiä. Noo, tekstistä ei kannata puhua mitään, selvää sentään saa eikä onneksi kirjoitusvirheitä;) Kukat varastosta, marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.
tää onihan sik hyvä juttu kun sä teet tälläsiä
VastaaPoista