keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Näkkileipää

Tämänpäiväiseksi leipäkokeiluksi valikoitui näkkileipä. Suurimpana syynä tähän oli suunnattoman näkkileivän himon lisäksi se, että sain joulupukilta lahjaksi näkkileipäkaulimen ja Leipä-kirjan. (Kraus, U., Mader, R. & Stapelfeldt, W. Leipä. Mielenkiintoista tietoa ja reseptejä, NGV.) Ja lisäsyyksi voisi laskea sen, että olimme tänään menossa vierailulle, jonne halusin viedä tuliaisiksi omien kanojen kananmunien lisäksi jotain lämpimäistä. 



NÄKKILEIPÄ

6 isoa tai 12 pientä palaa

vajaa 4         dl                   puolikarkeita vehnäjauhoja
               dl                   ohrajauhoja
1                    tl                    suolaa
30                 g                    voita
½                   palaa            tuoretta hiivaa
1                    rkl                  sokeria
               dl                   huoneenlämpöistä vettä

Siivilöi jauhot isoon kulhoon ja tee keskelle kuoppa, lisää suola ja voinokareet joukkoon. Liuota hiiva ja sokeri veteen, lisää kulhoon ja vaivaa notkeaksi taikinaksi. Anna taikinan nousta kulhossa peitettynä noin tunnin. Vaivaa taikina jauhotetulla työpöydällä ja kauli suorakulmaiseksi levyksi. Jaa levy 6 isoon tai 12 pienempään palaan. Painele haarukalla reikiä taikinaan. Paista leivät 200-asteisessa uunissa noin 20–30 minuuttia. Jäähdytä ritilällä.  

Itse tein puolikkaasta taikinaa 6 palloa, jotka kaulin ensin taikinapulikalla ohuemmiksi ja sitten kuviokaulimella kuviot pintaan. Keskireiän painoin pienellä lasilla. Paistoin "reiät" myös, niistä tuli mukavia suupaloja. Lisäksi sivelin pinnan varovasti kostealla siveltimellä ja ripottelin pintaan auringonkukansiemeniä ja kaurahiutaleita. Siemenet antavat kivan maun leipiin. Toisen puolikkaan kaulin ohjeen mukaan levyksi pellille. Tein ohuemman, kuin ohjeessa, koska pidän ohuista näkkäreistä enemmän. 

Oma arvio:
Aivan mielettömän hyvänmakuinen näkkileipä! Taikina on nopeatekoinen ja helppo leipoa. Näistä saisi mahtavan makuisia pikkutarjottavia vaatimattomammillakin leivänpäällisillä. Itselle maistuivat mainiosti voin ja kylmän veden kera;) Ohjeen mukaan nämä kestävät pitkää säilytystä taikinan pienen vesiosuuden vuoksi. Ehkä pitäisi tehdä taikina vähintään tuplana, että jäisi jotain säilytettävääkin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti