sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ristiäiskakku pojalle

Tuohon lähes naapuriin pyydettiin tekemään pojan ristiäisiin kakkua ja suostuin enemmän kuin mielelläni:) Kakun teon näihin juhliin otin lähestulkoon kunnia-asiana, joten paneuduin kakun tekoon antaumuksella. Toiveita ei sen kummemmin esitetty, muuta kuin että kermaa pintaan. Enkä ole oikein vieläkään päättänyt, onko toiveettomuus helpottava vai hankaloittava juttu kakkua suunnitellessa;) Etsin lukemattomista blogeista ideoita ja niitähän kyllä löytyi.

Tämä kakku on mitoitettu 20 hengelle ja on vähälaktoosinen. Kakkupohja on ihan peruspohja. Täytteeksi laitoin vaniljakiisseliä (ohje alempana), kermavaahtoa, mustikoita, vadelmia ja metsämansikkaa. Kakun pintaan laitoin kestävää Millacin kasvirsva-kermaseosta, josta tulee todella hyvä ja ihan valkoinen vaahto. Koristeet ovat sokerimassaa, kengät ihan ensimmäiset tekemäni, minkä valitettavasti huomaa:( Koristeiden alla on marenkirouhetta estämässä koristeiden kostumista. Samalla se esittää lunta, kun kerran näin talvisaikaan ristiäisiä juhlitaan.


Kuvasta on vielä sanottava sen verran, että kuvan laatu on pikkuisen paljon parempi, kuin omalla kamerallani ottamissa kuvissa. Lainasin miehen järjestelmäkameraa ja vaikka en ole järin hyvä kuvaaja, ottamani kuvat onnistuivat mielestäni hyvin. On kamerallakin näköjään aika paljon merkitystä kuvan laatuun. ..kaipa se on kameraostoksille lähdettävä..:)

Jaa, melkein unohtui, lupasin sen vaniljakiisselin ohjeen.


Vaniljakiisseli

                dl                   maitoa
¾                   dl                   sokeria
½                                        vaniljatankoa
2                    rkl                  maissitärkkelystä
3                                         kananmunan keltuaista
1                    rkl                  huoneenlämpöistä voita

Sekoita maito, vaniljatangon puolikas (pitkittäin halkaistu) ja puolet sokerista kattilassa. Kuumenna. Yhdistä maissitärkkelys lopun sokerin kanssa ja lisää niihin keltuaiset. Lisää keltuaisseokseen koko ajan sekoittaen tilkka kuumaa maitoa, etteivät keltuaiset seuraavassa vaiheessa juoksetu. Kiehauta maitoseos ja lisää siihen keltuaisseos koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes näet ensimmäiset kuplat. Nosta kattila silloin heti kylmään vesihauteeseen ja sekoita, kunnes kiisseli on tasaista ja haaleaa. Lisää voi ja sekoita sileäksi. Poista vaniljatangon palat. Jäähdytä hyvin. (Kiisseli on sopivan paksua käytettäväksi juuri kakkujen väliin.)

 

2 kommenttia: