lauantai 4. joulukuuta 2010

Käpykakku.. first ever!

Äiteelle piti askarrella syntymäpäiväkakku, kuvittelin harhaisesti pääseväni kohtuu helpolla tekemällä käpykakun, samalle viikonlopulle kun oli noita kakkuja tehtävänä muutenkin.. Noh.. Koskaan aikasemmin en tuommoista ole tehnyt joten perun puheeni helpolla pääsemisestä :D Oma vääntäminen tuossakin tuntui olevan mutta lopputulos oli jotakuinkin käpykakun näköinen, melko tyytyväinen voi näin jälkikäteen olla..



Pohjaksi tein kolmen munan kääretorttulevyn johon men
i maitoa, tuli kyllä muhkea pohja joten voisi kokeilla toistekin. Täytteeksi laitoin omena-kanelimarmeladia ja diplomaattikreemiä. Pintaa en alkanut tehdä (tässävaiheessa tuntui että keittiön kaikki kipot ja kupit oli käytössä) vaan värjäsin vihreästä marsipaanista kaakaolla ruskeaa, reunat "siistin" pursotuksella- tai niin oli aikomus.. Jälki sitten on mitä on, tiramisurahkaa ja kermavaahtoa se ainakin sisältää.

Mielenkiinnolla odottelen maistamaan pääsyä, täytyypä lähteä kiikuttamaan kakku juhlapöytään. Mukavaa ja rauhallista viikonloppua kaikille!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Hyvää isänpäivää kaikille iseille!

Isänpäivää meillä vietettiin viemällä poikien kanssa iskälle aamupala sänkyyn. Pojat tekivät suloisia sydämenmuotoisia voileipiä ja kuumaa kaakaota. Leivät askarreltiin tummasta leivästä, päällä levitettä ja meetwurstia. Pojat koristelivat ne sitten mieleisikseen minitomaateilla, majoneesilla, kurkulla, jne. Kakkua ei meidän iskä tänä vuonna saanut, kun ei niin makeasta välitä. Harmi vain, että kamerani oikkuilee, enkä saanut hienoista voileivistä kuvaa..:(

Oma isäni sekä appiukkoni saivat kumpikin kinuskikakut, välissä täytteenä oli tuorejuusto-kermatäyte, maustettuna omatekoisella omenahillolla. Kermaruusut ei vaan ole mun juttu, sen verran karmeat niistä tuli. No, ajatus on kai tärkein:) Kuvista on kiittäminen miestäni, jonka kuvien laatu on hiukkasen eri luokkaa kuin omieni..;)


"Isä on henkilö, jolla on valokuvia siellä, 
missä hän ennen piti rahaa."

Colose-meikkikutsut

Jo lokakuun puolella olin emäntänä Colose-meikkikutsuille. Marjan kanssa leivoimme toki kutsuvieraille runsaasti tarjottavaa. (Hyvä syy leipomiselle nämä kaikenlaiset kutsut..;))
Kahvipöydästä löytyi omenapiirakkaa, mango-juustokakkua, pitsapatonkia sekä rocky roadia.

Omenapiirakka oli aivan peruspiirakka, siitä en ohjetta laita. Mango-juustokakku on oma sovellus, johon ajatuksena oli saada kaveriksi toffeen maku. Pelkkä likööri ei tähän mielestämme riittänyt, mutta tässä ohje nyt kuitenkin. Joitakin muutoksia täytyy kehitellä seuraavalle kerralle, että toffeen maku tulisi paremmin esille. Kakku oli ihan hyvää näinkin, mutta ei sitä, mitä haimme. Pitsapatongin ohje löytyi äitini arkistojen kätköistä, Pirkkalehdestä 11/1992. Sitä(kin) hieman muuttelimme, ohje tässä alkuperäisenä, sulkeissa muutokset. Rocky Roadia teki mieli kokeilla, kun sitä on niin monessa blogissa on näkynyt. Osan teimme suolatuilla pähkinöillä ja osan suolaamattomilla. Itse pidimme enemmän suolaisesta versiosta.



Mango-juustokakku

n.200 g vaaleita keksejä
n.50 g rasvaa

6 liivatelehteä
300 g mascarpone-tuorejuustoa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl toffee-likööriä
4 dl kermaa

3 dl mangososetta
4 liivatetta

Murskaa keksit ja sekoita sulan rasvan kanssa tasaiseksi massaksi. Painele kevyesti leivinpaperilla vuoratus irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kuumenna tilkka likööriä ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita tuorejuustoon sokerit, liivate ja loppu likööri. Yhdistä varovasti kermavaahtoon. Kaada seos pohjan päälle. Hyydytä jääkaapissa. Liota koristehyytelön liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna n. ½ dl mangososetta ja sulata siihen liivate. Sekoita lopun soseen joukkoon. Levitä sose kakun pinnalle. Anna Kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään.


Pitsapatonki
Pohjataikina
3 dl maitoa
50 g hiivaa
4 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
n.8 dl vehnäjauhoja

Täyte
1 tlk tomaattipyreetä
200 g palvikinkkua
1 tlk ananasmurskaa
1 tlk herkkusieniä (ei ollut kaapissa, tilalla purjoa)
100 g sinihomejuustoa (jätettin pois, tilalla paprikaa)
juustoraastetta
valkosipulia (jätettiin pois)
pizzamaustetta
voiteluun; kananmunaa
koristeluun; unikonsiemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää muut aineet ja alusta kiinteäksi. Kauli pellin kokoiseksi levyksi ja anna kohota liinan alla täytteen valmistuksen ajaksi. Kuutioi kinkku, (pilko paprika ja purjo) murskaa valkosipuli. Levitä pohjan päälle tomaattipyre ja muut täyteaineet. Kierrä patonki kääretortun tavoin rullalle. Jätä sauma alle. Kohota hetki. Voitele munalla ja koristele unikonsiemenillä. Paista 175 asteessa n. 30 min. Anna patongin jäähtyä hetki ennen tarjolle leikkaamista.


Kiitos kaikille kutsuihin osallistuneille sekä Satulle, joka toimi esittelijänä:)

Tosi suklainen isänpäiväkakku

Isänpäivää viettelimme tälläkertaa hyvinkin suklaisen kakun voimin. Ohjeen olen joskus napannut talteen Me- lehdestä (3/2008 näemmä). Pintaan ripottelin pähkinärouhetta ja pursottelin valkosuklaalla kiekuraa, muutoin koristeeksi melko muhkeaan kakkuun riitti muutama sokerimassaruusu.




Hiukkasen muuttelin suhteita ja tulkintaa mutta kutakuinkin seurasin tämmöistä kaavaa:


8-10 annosta

180 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria

3 1/2 dl sokeria

4 keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

3/4 dl kaakaojauhetta

1 dl kookoshiutaleita (laitoin suolattua cashew pähkinärouhetta ja ripauksen hiutaleita)

2 dl piimää

4 valkuaista

ripaus suolaa


Voi ja sokerit vaahdotetaan, keltuaiset lisätään yksitellen. Keskenään sekoitetut jauhot ja kaakao siivilöidään sekaan. Lisätään kookoshiutaleet/pähkinät ja piimä. Vaahdotetaan valkuaiset ja ripaus suolaa ja nostellaan sekaan. Kaadetaan voideltuun halkaisijaltaan n. 20 cm vuokaan, pohjalle kannattaa leikata pala leivinpaperia. Paistellaan 200 c noin tunnin verran.


400 g tummaa suklaata
250 g voita tai margariinia
1 1/3 dl tomusokeria

(lisäsin vielä täytteeseenkin noin 1/2 dl rouhittua suolapähkinää)


Täytteen suklaa ja voi sulatetaan ja sekoitetaan, tomusokeri siivilöidään joukkoon. Seos jäähdytetään huoneen lämpöiseksi. Jäähtynyt kakku leikataan kolmeen osaan ja täytettä levitetään väliin ja päälle. Tarkoitus ei siis ollut tehdä tasaista pintaa, jos niin haluaa kannattaa pinta levittää ennen kuin jäähtyy kovin. Tein täytteen tavallisesta maitosuklaasta ja pinnan tummasta, voin määrää pienentäisin sillä tuohon määrään ei mielestäni mitenkään riitä tuo tomusokerin määrä, laitoin varmaan hyvinkin tuplat että sain mitenkään levitettävää massaa..


Kakku vaikutti ohjeen perusteella todella makealta ja tuhdilta, hiukkasen jopa hirvitti nuo rasvan ja sokerin määrät! Yllättävää sinänsä, kakku ei kuitenkaan ollut niin äkkimakeaa kuin olisi luullut, täyttävää ja tuhtia kylläkin eli varmaan riittää hyvinkin kymmenelle hengelle vaikka kuinka pitäisi suklaasta! Tuo käyttämäni suolapähkinä todennäköisesti taittoi osaa makeutta pois, pelkillä kookoshiutaleilla voisi olla melko lailla makeampaa.. Hyvvää oli, suosittelen etenkin pähkinöiden ja suklaan ystäviä kokeilemaan :)

Mukavaa isänpäivää kaikille isukeille!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Prinsessa vs. Batman kakku

Pääsimme väsäämään synttärikakkua tämän kakun vuosi sitten vastaanottaneelle päivänsankarille. Prinsessat ovat kuulemma edelleen in mutta onpa tyttö tykästynyt salaa myös Batmaniin. Näinpä toiveena oli yhdistää nämä kaksi ja tämmönen siitä sitten tuli:



Olisiko ollut ensimmäinen kerta kun käytettiin kakussa muuta kuin syötäväksi kelpaavaa koristusta, kruunun tai tiaran tekemistä pikeeristä harkittiin, mutta ajatuksesta luovuttiin hermojen säästämiseksi.. Jäipähän päivänsankarille nyt hieno prinsessakruunu vaikka leikeissä käytettäväksi tai muutoin muistoksi. Loput koristeet ovatkin sitten sokerimassaa ja Batman- logon ympärillä sekä kukissa sävysävyyn sokerihelmiä.

Kakku tilattiin n. 15 juhlavieraan tarpeisiin mutta korkeutensa ansiosta riitti varmasti useammallekin. Jäi hyvin tilaa väkertää reunalle tuollainen kaupunkimaisema tasapainottamaan vaaleanpunaisuutta. Saaja vaikutti tyytyväiseltä joten - mission accomplished!



lauantai 9. lokakuuta 2010

Voileipäkakku ruisleivästä

Serkkupoika palasi koto-Suomeen Australian "vierailultaan" ja sen kunniaksi järjestettiin tervetulojuhlat. Minun ja Marjan hommaksi lankesi voileipäkakun valmistus. Ja kuten hän blogissaan mainitsee, ruisleipää on kaivattu, joten kakkuun käytetty leipä on täysrukiista mallia.

Meiltä on toivottu enemmän suolaisia ohjeita ja erilaisia voileipäkakkuohjeita, joten tässä tulee nyt hiukan erikoisempi voileipäkakku. Kakku on ruisleivän muotoinen ja alimpana ja päällimmäisenä kerroksena on halkaistu ruisreikäleipä. (Kiitokset anopilleni leivistä, ovat aivan parhaita) Välikerrokset on tehty ruisvuokaleivästä. Kostutuksen kanssa saa olla huolellinen, jotta kakkuun pystyy hampaat ja puukko. Tämä kakku on näppärä vaihtoehto, jos ei halua käyttää aikaa ja vaivaa kuorruttamiseen ja koristeluun. Tämä ei nimittäin koristeita kaipaa. Kakku on TODELLA täyttävä ja kakun kokoa miettiessä on hyvä ottaa huomioon, että annoskoko on pienempi kuin tavallisessa voileipäkakussa.


Rukiinen voileipäkakku
noin 15 hengelle

1 ruisreikäleipä
n. 500 g ruisvuokaleipää tai ruislimppua
½ ruukku jääsalaattia revittynä

Kostutus:
1 l lihalientä

Täyte:
½ suippopaprika kuutioituna
1 pieni purjo pilkottuna
1 pss savukuutioita (230 g Pouttu)
200 g juustomurua (esim. Fontal)
400 g maustamatonta sulatejuustoa (käytimme Silva Naturel)
200 g Aurinkokuivattu tomaatti-mozzarella sulatejuustoa (Pirkka) TAI
200 g Meetwursti-sulatejuustoa

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Ohenna tarvittaessa esim. maidolla. Leikkaa ruisreikäleipä halki terävällä veitsellä. Kostuta pohjapuoli huolellisesti lihaliemellä. Levitä kerros täytettä ja ripottele päälle jääsalaattia. Muotoile seuraava kerros ruisvuokaleivästä. Levitä taas täytettä ja päälle salaattia. Muotoile vielä toinen kerros vuokaleivästä. Vuokaleipiä ei tarvitse kostuttaa yhtä runsaasti. Laita viimeiseksi ruisreikäleivän kansipuoli, jonka olet kostuttanut lihaliemellä pehmeäksi. Anna maustua kuvun tms. alla seuraavaan päivään.

Ps. Tämä kakku oli omasta mielestä oikea herkku, joten tätä tehdään ihan varmasti toistekin:)

perjantai 8. lokakuuta 2010

Syksyn satoa

Tyhjentelin kameraa koneelle ja löysin kivan kuvan vanhemman pojan tekemistä hilloista ja kurkkusäilykkeistä. Tänä vuonna säilöttävää on tullut todella paljon ja olenkin säilönyt marjoja, kurkkuja ja hedelmiä ennätyksellisen määrän. Siinä sivusta katsellessaan poikakin innostui touhusta ja halusi kokeilla erilaisia hilloja ja säilykkeitä. Päämääränä hänellä oli 4H-kerhon toripäivä, jossa lapset saavat myydä omia tuotteitaan. Hän saikin ison osan hilloistaan myytyä. Hillojen lisäksi hän leipoi aamulla litran taikinasta munkkeja, ja ne menivät todella nopeasti kaupaksi. Kyllä oli poika ylpeä ja hyvillään:)



Tämä kuva vaan on niin suloinen, poika kun on itse kirjoittanut purkkeihin tuoteselosteet..:) Löysin lisäksi muutamia kakkuja, jotka ovat jääneet päivittämättä blogiin. Laitan niitä myöhemmin esille.